Pelastusalan ajankohtaiskatsaus: lakimuutoksia, kalustohankintoja ja väestönsuojelua

Lokakuun lopussa pelastusalalla nousi esiin joukko asioita, joilla on vaikutuksia myös kalustoinvestointien kannalta. Keskeisimpiä aiheita olivat pelastuslain uudistus, väestönsuojien kunnostusavustukset ja uusi vaaratiedotuskanava FI-Alert. Myös kaluston investointitarpeet ja pelastustoimen tuleva hallintorakenne ovat olleet tapetilla. SPLY kokosi keskeiset asiat alan toimijoille.
Hallitus antoi eduskunnalle torstaina 29. lokakuuta esityksen pelastuslain, ajoneuvolain ja autoverolain muuttamisesta. Esitys on osa pelastuslain uudistuksen toista vaihetta. Lakien ehdotettu voimaantuloajankohta on 1. huhtikuuta 2027.
Kalustohankintojen kannalta keskeinen ehdotus koskee sopimuspalokuntien käytössä olevia nelivetoisia henkilö- ja pakettiautoja, joissa on avoin tai katettu lava. Ne sisällytettäisiin pelastusauton määritelmään ja olisivat muiden pelastusautojen tavoin vapaita auto- ja ajoneuvoverosta.
Sisäministeriön mukaan muutos mahdollistaisi myös Palosuojelurahaston avustuksen hakemisen kyseisten ajoneuvojen hankintaan. Avustuksen saaminen ratkaistaisiin erikseen. Kyse on tosin vasta eduskunnalle annetusta esityksestä.
Väestönsuojien käyttöönottoa ja ylläpitoa täsmennettäisiin
Hallituksen antamassa lakiesityksessä tarkennetaan myös väestönsuojien ylläpitoa, materiaalista varautumista sekä käyttöönotto- ja käyttösuunnitelmia koskevaa sääntelyä. Tavoitteena on varmistaa suojien käyttöönotto nykyisin edellytetyssä 72 tunnissa.
Ministeriön mukaan näiltä osin kyse on olemassa olevien velvoitteiden täsmentämisestä ja sääntelyn nostamisesta lain tasolle. Esityksessä selkeytettäisiin myös viranomaisten työnjakoa väestönsuojeluun varautumisessa ja väestön varoittamisessa.
Erillisessä valmistelussa on määräaikainen valtionavustus asuinrakennusten väestönsuojien kunnostamiseen. Asetusluonnos on lausuntokierroksella 11. marraskuuta saakka.
Avustusta voitaisiin myöntää muun muassa ilmanvaihtojärjestelmän peruskorjaukseen, viestiyhteyksien ajanmukaistamiseen, varavoimavalmiuksiin, esteettömyyden parantamiseen ja tiettyjen varusteiden uusimiseen.
Luonnoksen mukaan avustus kattaisi enintään puolet hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista, kuitenkin korkeintaan 30 000 euroa väestönsuojaa kohden. Hakua pyritään avaamaan vielä tämän vuoden aikana. Tarkemmasta aikataulusta ilmoitetaan myöhemmin.
FI-Alert tuo vaaratiedotteet suoraan puhelimiin
Suomessa otetaan marraskuussa käyttöön FI-Alert, jolla viranomaiset voivat välittää vaaratiedotteita tietyllä alueella oleviin yhteensopiviin 4G- ja 5G-puhelimiin. Vastaanottaminen ei edellytä sovelluksen asentamista tai rekisteröitymistä.
FI-Alert täydentää nykyisiä varoituskanavia. Vaaratiedotteita välitetään edelleen myös esimerkiksi radiossa, televisiossa ja 112 Suomi -sovelluksessa.
Sisäministeri Mari Rantanen mainitsi ministeriön tiedotteessa, että hallitusohjelmassa tunnistettiin tärkeä tarve vaaratiedottamisen uudistamiselle. Hallitus myönsi nyt käyttöönotetulle järjstelmälle rahoituksen viime vuonna.
Viranomaisarvio nostaa esiin investointitarpeet
Lupa- ja valvontaviraston lokakuussa julkaistun arvion mukaan pelastustoimen palvelut toteutuvat pääosin hyvällä tasolla. Kehittämistarpeita on kuitenkin muun muassa toimintavalmiudessa, henkilöstön saatavuudessa ja investointien riittävyydessä.
Pelastustoimen investointisuunnitelmien kokonaisarvo vuosille 2027–2030 on noin 506 miljoonaa euroa. Noin 95 prosenttia kohdistuu rakennuksiin, toimitiloihin sekä kalusto- ja laitehankintoihin. Arvion mukaan suunnitellut investoinnit ylläpitävät palvelutasoa, mutta eivät riitä poistamaan korjaus- ja investointivelkaa.
Myös hallintorakenteesta keskustellaan: Sisäministeriön lokakuussa julkaisemassa virkapuheenvuorossa esitetään pelastustoimen valtiollistamisen selvittämistä. Vaihtoehtoina tarkasteltaisiin myös pelastusviraston tai yhdistetyn pelastus- ja varautumisviraston perustamista.
Kyse on virkakunnan näkemyksestä tulevan hallituskauden valmisteluun. Pelastustoimen siirtämisestä hyvinvointialueilta valtion järjestämisvastuulle ei ole tässä yhteydessä tehty päätöstä.
Sammutusvaahtojen PFAS-rajoituksissa uusi määräaikoja
Sammutusvaahtojen PFAS-rajoitusten ensimmäisiä velvoitteita tuli sovellettaviksi 23. lokakuuta 2026. Ne koskevat muun muassa käyttöolosuhteita, hallintasuunnitelmia ja merkintöjä. Myös käsisammuttimissa markkinoille saatettavien PFAS-pitoisten sammutusvaahtojen rajoituksissa saavutettiin yksi määräaika.
Soveltamisajat ja poikkeukset vaihtelevat käyttökohteittain. Kaluston toimittajien, huoltajien ja käyttäjien kannattaa tarkistaa oman toimintansa vaatimukset Tukesin ohjeista.
SPLY:n syksyssä yhteistä suunnittelua
SPLY:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään marraskuun loppupuolella. Kokouksessa katse suunnataan tulevaan vuoteen ja yhdistyksen toiminnan painopisteisiin. Kokous tarjoaa jäsenille mahdollisuuden vaihtaa näkemyksiä alan kehityksestä ja yhteisistä tavoitteista. Myös tulevien Turvallisuusmessujen valmistelut ovat käynnistyneet. Messut tarjoavat tilasuuden tuoda esiin jäsenyritysten asiantuntemusta, kalustoa ja ratkaisuja sekä vahvistaa vuoropuhelua pelastusalan toimijoiden kanssa. Kokouksesta ja messuvalmistelujen etenemisestä kerromme tarkemmin jäsenviestinnässä.